lähellä
Valitse sivustosi
Maailmanlaajuinen
Sosiaalinen media
Katselukerrat: 655 Tekijä: Chief Optical Engineer, Band Optics Julkaisuaika: 2026-08-11 Alkuperä: Sivusto
Suuritehoinen mikroskoopin objektiivi on objektiivi, jota käytetään tarkkailemaan näytteen hienoja yksityiskohtia sen jälkeen, kun näyte on paikannettu ja keskitetty pienemmällä suurennuksella. Sen tehtävä ei ole vain suurentaa kuvaa. Tavoite määrittää myös kuinka paljon yksityiskohtia järjestelmä pystyy ratkaisemaan, kuinka paljon valoa se pystyy keräämään, kuinka lähellä sen on toimittava näytettä ja kuinka hyvin optiset poikkeamat korjataan.
Monissa yhdistemikroskoopeissa 40× ja 100× objektiivit ovat yleisiä suuritehoisia valintoja. Pelkkä suurennus ei kuitenkaan määritä suorituskykyä. Hyödyllisessä valinnassa on otettava huomioon myös numeerinen aukko (NA), työetäisyys, upotusväliaine, peitelasikorjaus, kentän tasaisuus, aallonpituusalue, putkilinssien yhteensopivuus ja lopullisessa järjestelmässä käytetty ilmaisin.
Tässä oppaassa selitetään suuritehoisen objektiivin toiminta mikroskoopissa , verrataan 40×- ja 100×-kokoonpanoja, näytetään, kuinka suuritehoista objektiivia käytetään oikein, ja tarjotaan tekninen tarkistuslista vakio- tai mukautetun objektiivin valintaa varten.
Tehokas objektiivi muodostaa suurennetun pääkuvan pienestä näytteen alueesta ja kerää hienojen rakenteiden erottamiseen tarvittavat paikkatiedot. Mikroskoopin visuaalinen kokonaissuurennus on objektiivin suurennus kerrottuna okulaarin suurennuksella. Esimerkiksi 40× objektiivi, jota käytetään 10× okulaarin kanssa, tuottaa 400x kokonaissuurennus.
Mutta kokonaissuurennus ei ole sama kuin resoluutio. Kuvan suurentaminen objektiivin vangitsemista yksityiskohdista pidemmälle luo suuremman kuvan paljastamatta uutta tietoa. Perinteinen valomikroskopia voidaan saavuttaa Sivuttaisresoluutio on luokkaa 0,2 µm suotuisissa olosuhteissa , joten hyödyllinen suuren tehon suorituskyky riippuu suuresti NA:sta, aallonpituudesta, optisesta korjauksesta, näytteen valmistelusta ja kohdistuksesta. Kuten The Cell: A Molecular Approach -julkaisussa selitetään, suurennus ilman tarkempia yksityiskohtia tuottaa vain suuremman kuvan.
Tehokas objektiivi määrittää kuvan mittakaavan, resoluution, valonkeräyksen, työskentelyetäisyyden ja poikkeaman korjauksen.
40× ja 100× ovat yleisiä valintoja, mutta kummallakaan suurennuksella ei ole yhtä yleistä NA- tai työetäisyyttä.
Suurempi suurennus ei paljasta automaattisesti enempää yksityiskohtia; NA, aallonpituus, näytteen valmistelu ja järjestelmän kohdistus ovat myös tärkeitä.
Kuivia ja upotettuja objektiiveja tulee käyttää valmistajan määrittelemän väliaineen kanssa.
OEM-integrointia varten objektiivin on sovitettava putkilinssi, anturi, aallonpituusalue, näyteliitäntä ja mekaaninen verhokäyrä.
Sisällysluettelo
'Suuri teho' on pikemminkin käytännöllinen kuvaus kuin täydellinen optinen eritelmä. Se viittaa yleensä objektiiviin, jota käytetään pienitehoisen havainnon jälkeen pienempien kohteiden tarkastamiseen kapeamman näkökentän sisällä. Yleisiä kokoonpanoja ovat:
40× objektiivit: käytetään usein erittäin kuivuvia objektiiveja solujen, kudosleikkeiden, mikro-organismien ja materiaalien tarkastukseen.
60× objektiivit: valitaan, kun tarvitaan enemmän kuvan skaalaa, samalla kun NA, näkökenttä ja työskentelyetäisyys säilyvät erilaisessa tasapainossa.
100× objektiivit: käytetään yleisesti hyvin pienissä biologisissa rakenteissa ja voidaan suunnitella öljylle, vedelle, silikonille tai muulle upotusaineelle sovelluksesta riippuen.
Nämä kuvaukset ovat tyypillisiä, eivät yleisiä. Kahdella objektiivilla, joilla on sama suurennus, voi olla erilainen NA, työetäisyys, korjaustaso, upotusvaatimukset, kentän numero, lähetysalue ja kuva-avaruuden suunnittelu. Lue aina täydelliset tiedot sen sijaan, että valitset pelkän suurennuksella.
Objektiivin piippu tunnistaa yleensä suurennuksen, NA:n, upotusaineen, työskentelyetäisyyden tai suojalasivaatimuksen ja muita yhteensopivuustietoja. NIH:n isännöimä mikroskopiaohje tunnistaa suurennus, NA, työskentelyetäisyys, upotusaine ja peitinlevyn paksuus tärkeimmät piipputiedot.
Merkintä, kuten 40×/0,75, tarkoittaa 40-kertaista objektiivin suurennusta ja NA 0,75. Lisämerkinnät voivat osoittaa, onko objektiivi Plan-korjattu, tarkoitettu öljy- tai veteen upotettaviksi, korjattu tietylle suojalasin paksuudelle vai suunniteltu äärettömään korjattuun optiseen järjestelmään.
Objektiiviset renkaat ovat hyödyllisiä visuaalisia tunnisteita, mutta pelkkä väriä ei pidä käsitellä eritelmänä. ISO 8578 määrittelee objektiivin ja okulaarimerkinnät ja suosittelee värikoodausta suurennuksella ja upotusvälineellä . Koska valmistajien käytännöt ja vanhat tuotteet voivat poiketa toisistaan, tarkista kaiverretut tiedot tynnyristä ja valmistajan teknisistä tiedoista.
Numeerinen aukko kuvaa objektiivin kykyä ottaa vastaan valoa eri kulmista väliaineessa. Se määritellään seuraavasti:
NA = n × sin(θ)
missä (n) on näytteen ja etulinssin välisen väliaineen taitekerroin ja ( heta) on hyväksytyn valokartion puolikulma. Edustavat taitekertoimet avoimessa Springer-mikroskooppitekstissä ovat noin 1,00 ilmalle, 1,33 vedelle ja 1,51 immersioöljylle.
Samalla suurennuksella korkeamman NA:n objektiivi voi yleensä kerätä leveämmän taipuneen valon kartion ja erottaa hienommat avaruudelliset yksityiskohdat. Fluoresenssikuvauksessa korkeampi NA voi kerätä enemmän säteilevää valoa ja saattaa vähentää vaadittua altistusta . Kompromissi on se korkeampi NA tuottaa yleensä pienemmän tarkennussyvyyden ja tiukemmat vaatimukset tarkennukselle, näytteen tasaisuudesta, peitelasin paksuudesta ja mekaanisesta stabiilisuudesta.
Pisteobjekti toistetaan diffraktiokuvion avulla eikä äärettömän pienenä pisteenä. Yli 80 % diffraktiokuvion energiasta sisältyy sen keskimmäiseen Airy-maksimiin , ja tämän keskialueen säde voidaan arvioida seuraavasti:
rairy = 0,61 λ / NA
missä (lambda) on kuvantamisen aallonpituus. Tämä Ilmava-sädesuhde osoittaa, miksi lyhyemmät aallonpituudet ja korkeampi NA voivat parantaa diffraktiorajoitettua resoluutiota.
Toimivana vertailukohtana käyttämällä aallonpituutta noin 550 nm ja NA 1,51 antaa Rayleigh-asteikkoarvon noin 222 nm tai 0,22 um . Tämä on idealisoitu optinen laskelma, ei taattu järjestelmätulos. Todellista suorituskykyä voivat rajoittaa poikkeamat, näytteenotto, kontrasti, taitekertoimen epäsopivuus, valmistuksen laatu, tärinä, valaistus ja ilmaisimen kohina.
Oikea valinta riippuu piirteen koosta ja vaaditusta mittauksesta – ei siitä oletuksesta, että suurin suurennus on automaattisesti paras.
Valintatekijä |
40× tavoite |
100× tavoite |
|---|---|---|
Tyypillinen rooli |
Yksityiskohtainen havainto kiinnostavan alueen paikantamisen jälkeen |
Hyvin pienten rakenteiden havainnointi, kun tarvitaan enemmän kuvaskaalaa ja sopivaa NA:ta |
Upotus |
Usein kuiva, mutta on olemassa myös upotusmalleja |
Usein upotetaan biologiseen mikroskopiaan, mutta myös kuivamalleja on olemassa |
Näkökenttä |
Leveämpi kuin 100-kertainen objektiivi samassa yhteensopivassa järjestelmässä |
Kapeampi samassa yhteensopivassa järjestelmässä |
Keskittyvä toleranssi |
Yleensä keskittyminen on helpompi saavuttaa ja ylläpitää |
Yleensä herkempi tarkennukselle, näytekallistukselle ja tärinälle |
Työetäisyys |
Tuotekohtainen; usein anteeksiantavampi kuin erittäin korkean NA 100× mallit |
Tuotekohtainen ja usein lyhyempi korkean NA:n malleissa |
Paras päätössääntö |
Valitse, milloin sen NA ja näytteenotto ratkaisevat kohteen säilyttäen samalla kentän ja suorituskyvyn |
Valitse, milloin kohde vaatii lisättyä kuvaskaalaa ja optista suorituskykyä |
Kummallakaan suurennuksella ei ole yhtä yleistä NA:ta tai työskentelyetäisyyttä. Nämä arvot ovat tietyn mallin ominaisuuksia. Vertaa valmistajan täydellistä tietolehteä tai määrittele mukautetun tavoitteen vaatimukset.
Objektiivinen suurennus määrittää ensisijaisen kuvan mittakaavan. Visuaalista tarkkailua varten kerro se okulaarin suurennuksella. Kamerapohjaisissa järjestelmissä ota huomioon myös putkilinssi, releoptiikka, anturin pikselin koko ja aktiivinen anturialue. Nimellinen 100× objektiivi ei takaa, että ilmaisin ottaa kuvan asianmukaisesti.
NA vaikuttaa valon keräämiseen, diffraktiolla rajoitettuun resoluutioon ja tarkennuksen syvyyteen. Vertaa NA:ta vaaditulla aallonpituudella ja tarkoitetussa upotusväliaineessa. Älä oleta, että kahdella objektiivilla, joilla on sama suurennus, on sama erotuskyky.
Työetäisyys on etäisyys objektiivin etupinnasta kohteen tasoon tarkennettaessa valmistajan käytäntöjen mukaisesti. Se voi määrittää, poistaako objektiivi kannen, viljelyastian, mekaanisen kiinnikkeen, piirikomponentin vai epätasaisen teollisuusnäytteen. Pitkän työskentelyetäisyyden objektiivit ratkaisevat pääsyongelmia, mutta suurennus, NA, korjaus, pakkauksen halkaisija ja kenttävaatimukset on tasapainotettava yhdessä.
Kuiva-, vesi-, öljy- ja muut upotusobjektiivit on suunniteltu optisesti tiettyjä materiaaleja varten. Kuivaobjektiivia ei saa käyttää immersioöljyn kanssa, eikä immersioobjektiivia saa käyttää kuivana, ellei valmistaja tue tätä tilaa . Väärä materiaali aiheuttaa taitekerroin epäsopivuuden ja voi heikentää kontrastia ja resoluutiota.
Objektiivia voidaan korjata tietyn suojalasin paksuuden, ilman peitelasia tai määritellyn astian geometrian mukaan. Objektiivin suunnittelun ja todellisen optisen polun välinen epäsuhta voi aiheuttaa pallopoikkeaman. Mahdolliset korjauskaulukset tulee säätää todellisen peitteen, väliaineen, lämpötilan ja näytteen syvyyden mukaan.
Objektiiviperheisiin kuuluu yleensä akromaatti-, fluoriitti- tai puoliapokromaatti- ja apokromaattikorjaustasot. Paras valinta riippuu spektrialueesta, hyväksyttävästä kromaattisesta ja pallopoikkeamasta, kenttävaatimuksista ja budjetista. Suunnitelman nimitys liittyy erityisesti kentän tasaisuuteen; ISO 19012-1 määrittelee tasomerkinnän ja terävän alueen tasaiselle objektipinnalle.
Varmista, onko objektiivi äärellinen konjugoitu vai ääretön. Infinity-järjestelmässä objektiivi ja putkilinssi on arvioitava parina. Mekaaninen kierre, parfokaalinen etäisyys, putkilinssin polttoväli, pupillien sijainti, anturin diagonaali, kentän numero ja sallittu välioptiikka vaikuttavat kaikki integraatioon.
Näkyvä kirkaskenttä, fluoresenssi, lähes UV- ja lähes IR-järjestelmät eivät vaadi samoja lähetys- ja korjausvaatimuksia. Määritä todellinen valaistus- ja tunnistusalueet. Monispektristä työtä varten määritä sekä spektrialue että hyväksyttävä tarkennuksen siirtymä aallonpituuksien välillä.
Achromat-objektiivit tarjoavat käytännöllisen korjauksen rutiinihavaintoja ja kustannusherkkiä instrumentteja varten.
Fluoriitti- tai puoliapokromaattiobjektiivit voivat tarjota paremman korjauksen ja usein korkeamman NA:n kuin vastaavat rutiiniakromaatit.
Apochromat-objektiivit on suunniteltu vaativampaan kromaattiseen ja pallomaiseen korjaukseen useilla aallonpituuksilla.
Luokan nimi on vain lähtökohta. Vertaa todellista kenttää, NA:ta, spektrialuetta, lähetystä, säröä ja järjestelmän yhteensopivuutta. Normaalit mikroskooppitekstit käsittelevät aberraation korjaus ja objektiivijärjestelmän sovitus kuvanmuodostuksen keskeisinä osina.
A Suunnitteluobjektiivi on tarkoitettu kentän tasaisuuteen määritellyllä terävällä kuva-alueella . Tämä on tärkeää kamerakuvauksessa, digitaalisessa ompeleessa, metrologiassa, patologisissa dioissa, puolijohteiden tarkastuksessa ja muissa sovelluksissa, joissa reunan suorituskyky on tärkeä. Plan-merkintää ei pidä tulkita täydelliseksi lausumaksi kromaattisesta korjauksesta, NA:sta tai aallonpituusalueesta. nämä tiedot on silti tarkistettava erikseen.
Suuritehoiset objektiivit voidaan optimoida kirkkaalle kentälle, vaihekontrastille, differentiaalihäiriökontrastille (DIC), polarisaatiolle, fluoresenssille tai konfokaaliselle kuvantamiselle. Tavoitteen tulee olla yhteensopiva koko tekniikan kanssa. Vaiherenkaat, DIC-prismat, materiaalin kahtaistaitteisuus, fluoresenssin läpäisy, autofluoresenssi ja pupillien pääsy voivat kaikki tulla valintarajoitteiksi.
Aloita pienimmästä ominaisuudesta, joka on havaittava tai mitattava, ja siirry sitten koko kuvantamisjärjestelmään.
Määrittele tavoite ja hyväksymiskriteeri. Ilmoita, onko tehtävä visuaalinen havaitseminen, luokittelu, mittamittaus, kontrastien vertailu vai kvantitatiivinen fluoresenssi.
Valitse hyödyllinen resoluutio ennen kuvan mittakaavaa. Valitse ensin riittävä NA ja sopiva aallonpituus; valitse sitten suurennus, joka ottaa näytteitä ratkaistusta yksityiskohdasta oikein.
Määritä näytteen käyttöliittymä. Kirjaa ylös upotusaine, peitemateriaali ja paksuus, näytteen syvyys, lämpötila ja taitekerroin.
Tarkista mekaaninen pääsy. Määritä pienin työskentelyetäisyys, näytekuori, objektiivin halkaisija, lanka, parfokaalietäisyys ja törmäysriskit.
Yhdistä kuvan puolta. Ilmoita putkilinssi, okulaari- tai kameramalli, anturin koko, pikseliväli ja vaadittu näkökenttä.
Määritä spektrialue. Luettele valaistuksen ja havaitsemisen aallonpituudet, ei vain 'näkyvää' tai 'fluoresenssia'.
Aseta toleranssit ja vahvistusmenetelmät. Sisällytä hyväksyttävä resoluutio, kentän kaarevuus, vääristymä, kromaattinen tarkennuksen siirto, lähetys ja ympäristöolosuhteet.
Viralliset määrityksen kehittämisohjeet suosittelevat sovittaa objektiivin suurennus, NA, työskentelyetäisyys, tarkennussyvyys ja aksiaalinen näytteenotto sovellukseen samalla kun tiedostetaan, että suurempi suurennus ei välttämättä paranna resoluutiota. Tämä on erityisen tärkeää automaattisessa kuvantamisessa, jossa kentän kattavuus, kuvausnopeus, automaattitarkennuksen vakaus ja toistettavuus voivat olla yhtä tärkeitä kuin maksimiresoluutio.
Katalogiobjektiivi on yleensä nopein ratkaisu, kun sen optinen ja mekaaninen käyttöliittymä jo vastaa järjestelmää. Mukautetusta suuritehoisesta mikroskoopin objektiivista tulee merkityksellinen, kun sovellus vaatii yhdistelmän, jota vakiotuotteet eivät tarjoa, kuten:
epätyypillinen työetäisyys tai näyteväli;
korjaus määritellyn ikkunan, kansilasin, nestekerroksen tai astian pohjan kautta;
omistettu UV-, näkyvä-, NIR- tai monikaistainen spektrialue;
määritelty anturiformaatti ja kuvaympyrä;
pieni särö tai hallittu telesentrinen käyttäytyminen mittausta varten;
mukautettu mekaaninen kirjekuori, lanka, parfokaalietäisyys tai pupillien sijainti;
yhteensopivuus tietyn putkilinssin tai upotetun kuvantamisalustan kanssa;
optimoitu suorituskyky fluoresenssi-, konenäkö-, puolijohteiden, biolääketieteen tai materiaalien tarkastuksessa.
Tehokas toteutettavuusarviointi edellyttää kohdesuurennusta, vaadittua NA:ta tai resoluutiota, näkökenttää, työskentelyetäisyyttä, esineen ja kuvan konjugaatteja, upotusmateriaalia, kansi/ikkunan yksityiskohdat, aallonpituusalue, anturin tekniset tiedot, mekaaninen piirustus ja odotettu käyttöympäristö. Nämä tulot mahdollistavat optisen suorituskyvyn, valmistettavuuden, kohdistusherkkyyden ja kustannusten arvioinnin yhdessä.
Tehokas tarkennus on helpompaa ja turvallisempaa, kun näyte on jo keskitetty.
Aloita pienitehoisesta objektiivista ja tarkenna näyte.
Keskitä tarkka kiinnostava alue; näkyvä kenttä pienenee suuremmalla suurennuksella.
Kierrä suuritehoiseen objektiiviin samalla kun tarkkailet objektiivin ja näytteen välistä välystä.
Käytä hienotarkennussäädintä lopulliseen tarkennukseen. Vältä suuria karkean tarkennuksen liikkeitä näytteen lähellä, ellei mikroskoopin valmistaja erikseen salli niitä.
Säädä valitun objektiivin lauhdutin, aukon diafragma, valaistus, valotus ja kontrastimenetelmä.
Jos käytät immersioobjektiivia, käytä vain määritettyä väliainetta ja noudata mikroskoopin valmistajan ohjeita.
Poista kuvantamisen jälkeen upotusaine hyväksytyllä linssinpuhdistusmenetelmällä, ennen kuin se kuivuu tai leviää kuivaan objektiiviin.
Jos tarkennus ei onnistu, palaa alhaiselle teholle ja tarkista näytteen suunta, peitelasien paksuus, liukukappaleen asento, objektiivin istuin, korjauskaulusasetus ja onko valittu objektiivi yhteensopiva mikroskoopin kanssa.
Tämä on usein tyhjä suurennus. Mahdollisia syitä ovat riittämätön NA, huono valaistus, väärä upotusaine, ilmaisimen ali- tai ylinäytteistys, optinen epäsuhta, näytteen epäterävyys tai liiallinen digitaalinen zoomi. Tarkkuus – ei pelkkä suurennus – määrittää, onko uusia yksityiskohtia mukana.
Tarkista, tarjoaako objektiivi vaaditun Plan-korjauksen, ylittääkö kameran anturi korjatun kuvakentän ja onko näyte tai lava kallistettu. Putken ja linssin epäsopivuus voi myös heikentää akselin ulkopuolista suorituskykyä.
Vahvista NA, valaistuksen kohdistus, suodattimen yhteensopivuus, objektiivin lähetys, valotus, näytemerkintä ja upotusaine. Korkeampi NA voi parantaa keräystehokkuutta , mutta vain silloin, kun optinen polku ja näytteen valmistelu ovat yhteensopivia.
Mahdollisia syitä ovat näytteen kallistus, kentän kaarevuus, kannen paksuuden vaihtelu, taitekertoimen epäsopivuus, lämpötilapoikkeama, vaihevirhe ja rajallinen tarkennussyvyys. High-NA-objekteilla on pienempi käyttökelpoinen tarkennusalue , mikä tekee näistä virheistä näkyvämpiä.
Pysäytä ja vahvista työskentelyetäisyys, kannen/astian geometria, näytteen paksuus ja parfokaliteetti. Jos sovellus vaatii jatkuvasti lisää tilaa, arvioi pitkän työmatkan suunnittelu sen sijaan, että toimit törmäysriskillä.
Tutkimus-, teollisuus- ja OEM-järjestelmien osalta objektiivinen hyväksyntä on sidottava hakemukseen. Projektista riippuen varmistus voi sisältää resoluutiokohteita, pistehajotusfunktion mittauksia, modulaation siirtofunktiota, kentän kaarevuutta, vääristymiä, kromaattista tarkennusta, lähetystä, fluoresenssitaustaa, työetäisyyttä ja toistettavuutta kokoonpanon jälkeen.
Itse NA voidaan myös mitata sen sijaan, että se voitaisiin päätellä suurennuksesta. Vertaisarvioitu katsaus ryhmittelee tavoite-NA-mittauksen viisi luokkaa: alkuperäiset apertometrimenetelmät, modifioidut Abbe-apertometrimenetelmät, geometriaan perustuvat menetelmät, polttotason kuvantaminen ja takafokusointitasokuvaus . Sopiva menetelmä riippuu objektiivisesta arkkitehtuurista, vaaditusta epävarmuudesta, oppilaan saatavuudesta ja tuotanto-testiympäristöstä.
Poista irtonaiset hiukkaset puhtaalla ilmalla tai sopivalla pehmeällä harjalla ennen pyyhkimistä.
Käytä linssipaperia ja objektiivin tai mikroskoopin valmistajan hyväksymää puhdistusnestettä.
Älä anna upotusöljyn kulkeutua kuiviin objektiiveihin tai nenäkappaleeseen.
Vältä koskettamasta etuosaa sormilla tai kovilla työkaluilla.
Säilytä objektiiveja suojakorkilla puhtaassa ja kuivassa ympäristössä.
Tarkasta kuivuneen upotusaineen, jäännösten, delaminaatioiden, sienten tai mekaanisten vaurioiden varalta, kun kuvan laatu muuttuu.
Älä pura objektiivia valtuutetun optisen huoltoprosessin ulkopuolella; elementtien sisäinen väli ja keskitys ovat suorituskyvyn kannalta kriittisiä.
Se muodostaa erittäin suurennetun kuvan pienestä näytealueesta ja kerää taittuneen valon, jota tarvitaan hienojen yksityiskohtien ratkaisemiseen. Sen käytännön suorituskyky riippuu NA:sta, aallonpituudesta, korjauksesta, työskentelyetäisyydestä, näytteen rajapinnasta ja järjestelmän kohdistuksesta – ei vain sen suurennosta.
40×:tä kutsutaan yleisesti korkeaksi tehoksi opetuksellisissa yhdistemikroskoopeissa, kun taas 60× ja 100× ovat laajalti käytössä myös vaativaan havainnointiin. Termi on kontekstuaalinen. Ilmoita aina tarkka suurennus ja NA sen sijaan, että luottaisit vain 'suuriin tehoihin'.
Ei. 100× objektiivi antaa suuremman kuvan mittakaavan, mutta se tarjoaa myös pienemmän kentän ja voi asettaa tiukemmat tarkennus-, upotus-, välys- ja vakausvaatimukset. Valitse objektiivi, joka ratkaisee kohteen sopivalla näkökentällä, suorituskyvyllä ja työskentelyetäisyydellä.
Suuritehoiset objektiivit toimivat usein lähellä näytettä ja niillä on pieni tarkennussyvyys. Hienotarkennus tarjoaa hallitun aksiaalisen liikkeen ja vähentää polttotason ylityksen tai näytteen kosketuksen riskiä. Noudata mikroskoopin valmistajan ohjeita, koska tarkennusmekanismit vaihtelevat.
Ei. Monet biologiset 100×-objektiivit ovat öljyimmersiomalleja, mutta on olemassa myös kuiva-, vesi-, silikoni- ja muita malleja. Käytä vain objektiiviin kaiverrettua tai sen teknisissä tiedoissa mainittua upotusmateriaalia.
Suuritehoinen mikroskoopin objektiivi tulisi valita osaksi täydellistä kuvantamisjärjestelmää. Suurennus määrittää kuvan mittakaavan, kun taas NA, aallonpituus, optinen korjaus, työskentelyetäisyys, upotusaine, peitelasien kunto, kenttävaatimus, putkilinssi ja ilmaisin määrittävät, pystyykö järjestelmä tallentamaan hyödyllisiä yksityiskohtia luotettavasti.
Rutiinihavainnointiin tavallinen 40×, 60× tai 100× objektiivi voi olla riittävä. OEM-instrumenteille tai sovelluksille, joissa on epätavalliset spektri-, mekaaniset, näyteliitäntä- tai kuvantamisvaatimukset, mukautettu objektiivi voi tarjota paremman järjestelmätason sovituksen.
Jos haluat keskustella tehokkaasta objektiivista olemassa olevalle mikroskoopille tai uudelle kuvantamisalustalle, ota yhteyttä Band Optics ja jaa optiset, mekaaniset, spektri- ja ilmaisinvaatimukset. Voit myös tarkistaa meidän räätälöityjä optisia linssiratkaisuja.
Suuritehoista mikroskoopin objektiivia käytetään korkean suurennuksen ja resoluution saavuttamiseen, mikä mahdollistaa pienten rakenteiden, kuten bakteerien ja organellien, visualisoinnin.
Yleiset suuret suurennukset ovat 40x ja 100x. 40x objektiivi on usein keltaisella koodilla ja 100x öljyimmersioobjektiivi punaisella koodilla.
Numeerinen aukko (NA) mittaa objektiivin valonkeräyskykyä. Korkeampi NA tarkoittaa parempaa resoluutiota ja kuvan kirkkautta.
Levitä pieni pisara immersioöljyä peitinlasiin. Laske 100x objektiivi varovasti öljyyn parantaaksesi erottelukykyä ja kuvan selkeyttä.
